Veguaanit ja muut liskosiskot

Postmoderni vai mikä trendi on määritellä ihminen ja ilmiö sillä perusteella mitä hän ei ole tai tee. Postmoderni lienee sellainen mikä ei enää ole moderni mutta joka ei oikein tiedä mitä positiivisesti määriteltävissä olevaa osaisi olla. Jolla ei ole totuutta tai todellisuutta, ainoastaan subjektiivisia vaikutelmia niistä, yhtä perusteltavia kaikki.

Ruokavaliot määritellään usein sillä perusteella mitä ne eivät sisällä. Niinpä juutalainen ei syö sikaa eikä selkärangattomia. Muslimi ei koske sikaan hänkään eikä käymistuotteisiin. Hindu ei syö nautaa. Kukaan edellä mainituista eivätkä kristitytkään syö kuolleen ihmisen lihaa kuin korkeintaan vertauskuvallisesti. Fennovegaani on nirsompi kuin eurovegaani joka on nirsompi kuin pelkkä v.

Yhtään heimoa tai lahkoa en ihmissuvusta tiedä joka söisi hyönteisiä pelkästään, mutta siihen saattaa olla syynä hammastomme kiillepoimuttomuus. Kuulu afrikkalainen herkku on pesäänsä paistetut termiitit, mutta vain sekavalion ohella nautittuna.

Terveydellisistä syistäkin joutuu moni välttämään kaikkiruokaisuutta. Minun suoleni limakalvo ei osaa pilkkoa laktoosia vaan jättää homman paksunsuolen bakteerikasvuston tehtäväksi. Heidän ilonpitonsa vaatisi katalysaattorin housunpunttehin. Keliakiavaivainen välttelee gluteiinia, munuaisvikainen ylimääräistä proteiinia, lisäaineallergikko joutuu tavaamaan suurennuslasin kanssa kaikkien purkkien kyljet ja ratkomaan erilaisten E-koodien takana lymyilevien aineosien todelliset luonteet.

Jeddassa oli minulla yksi tuttu sydänlääkäri, joka sai kiinalaisen ruoan sisältämästä glutamaatista epileptisiä poissaolokohtauksia. Niiden aikana hän saattoi tehdä kaikenlaista hullua tajuamatta asiaa itse lainkaan ja pystymättä muistamaan koko episodista mitään. Oli kiusallista katsella kuinka hän pinosi tuolit ja rullasi matot ravintolassa jälkiruoan nautittuaan.

Luonto ohjaa varsin pitkälle sitä mitä suuhun laitamme. Pilaantunut tuoksu aiheuttaa tölkkäyksen tunteen ja niinpä homejuustoihin ja hapansilakkaan täytyy totutella pienestä pitäen. Vitamiinikaipuumme pistää meidät ahmimaan makeaa ja raskaana olevat naiset kuulemma himoavat muurilaastia. Vasta hiljan on ymmärretty että luontaisen aversion takana saattaa olla elimistömme viisaus: Tuoksu kielii hypotalamukselle sopimattoman ruoka-aineen uhkasta ja vetää nenän nyrppyyn ja huulen tiukalle.

Maku ja tuoksu ovat alkukantaisimpia aistejamme. Vastaavat kemialliset aistit on jo yksisoluisella ja syömisen ja välttelyn mekanismi näkyy jo merivuokon muutaman neuronin hermostossa. Uhkaava kemikaali saa vuokon menemään pieneksi supuksi ja lopettamaan veden virtauksen solukkonsa lomitse. Uhkan väistyttyä sen siimat heiluvat jälleen värikkäinä ja vapautuneina, avoimina ravinteille ja ärsykkeille.

Viime vuosisadan mielimielitauti oli neuroosi.
Nyt podemme masennusta ja syömishäiriöitä.

Anoreksia tappaa ihan oikeasti, kuten masennuskin.
Minulle tulee väistämättä mieleen erilaisista syömättömyysvakaumuksista että niissä –toisin kuin lähi-itäläisten terveysneuvoissa- on kysymys merivuokkokäytöksestä. Ihmisluonnolle vieraiden ärsykkeiden tulva viestii hypotalamukselle ympäristön olevan ”myrkyllinen” ja sen vapauttamat viestiaineet laukaisevat ihmisissä välttämisrefleksin.
Henkisesti tämä näkyy vieraantumisena, sulkeutumisena ja linnoittautumisena ”ismien” taakse ja alakulttuureihin. Ja fyysisesti eriasteisina syömishäiriöinä, joista osa pystytään verhoamaan oppirakennelman avulla kannanotoiksi elämän puolesta. Mutta ongelma ei ole legaani eikä veguaani vaan se, mitä he viestivät. Elinympäristön kemiallista ja kulttuurillista köyhtymistä ja saastumista. Ihmisen itsetuhoa ja positiivisten vaihtoehtojen riittämättömyyttä.

Papit, vallanpitäjät, vanhemmat ja filosofit ovat pettäneet.

Viel haudast ääni kuuluvi, en ota soppaa suuhuni….